“Poissaoleva vertainen” – ei-käyttäjät sosiaalisen vuorovaikutuksen suunnittelussa

Sebastian Greger

The Absent Peer – Non-users in Social Interaction Design

Citation: Greger, S. (2010). The Absent Peer – Non-users in Social Interaction Design (Master’s thesis). Aalto University, School of Art and Design, Helsinki, Finland. Retrieved from http://www.sebastiangreger.net/absentpeer/

Download PDF

“The Absent Peer” on Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriolle tehdyn lopputyöprojektini raportti. Tutkimus on julkaistu 24.11.2010.

Tämä sivu on tutkimusprojektini suomenkielinen tiivistelmä. Sama teksti löytyy myös englanninkielisessä alukperäisversiossa.

1. Mikä on tämän työn kontribuutio?

Julkinen keskustelu sosiaalisesta mediasta keskittyy paljon uusien mahdollisuuksien syntyyn, uusiin liiketoimintamalleihin ja vallankumoukselliseen yhteiskunnalliseen muutokseen. Tämän ympärillämme yhä enemmän tilaa ottavan median rinnalle on kuitenkin nousemassa ongelma, josta on toistaiseksi keskusteltu lähinnä ”digitaalisena kuiluna”: mitä suurempi osuus ihmisistä käyttää internetiä, sitä vaikeampaa on integroida niitä, jotka eivät käytä sitä. Suunnittelijana havaitsen että säännöllisesti unohdetaan miten ei-käytön ilmiö vaikuttaa myös jo käyttäjinä oleviin.

Tiettyjen ihmisten (vertaisten jotka eivät ollenkaan tai eivät jatkuvasti ole läsnä verkossa) poissaolo vaikuttaa käyttäjien kokemaan sosiaalisen median palveluiden arvoon. Tämä tutkimus pyrkii ymmärtämään miten ei-käyttö vaikuttaa sekä käyttäjiin että palvelukonseptien arvoon.

Työni keskeinen tavoite on tarjota analyyttinen näkökulma siihen, miten ei-käyttö olisi otettava huomioon sosiaalisten sovellusten vuorovaikutussuunnittelussa. Tutkimuskysymys on: ”Miten ei-käyttöä voidaan käsitteellistää sosiaalisen vuorovaikutuksen suunnittelussa ja käyttää löydettyjä käsitteitä palveluiden suunnittelussa?”

2. Miksi käsite ”ei-käyttäjä” on harkittava uudelleen?

Useimmissa yhteyksissä ei-käyttäjiä – henkilöitä, jotka eivät käytä internetiä, sosiaalista mediaa tai tiettyjä online-palveluita – pidetään tavallaan ”syrjäytyneinä” yksilöinä. Vallitseva käsitys on, että he ovat ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole vielä päässeet teknologian tai sovelluksen tarjoaman hyödyn piiriin. Konkreettisesti tarkastelen tässä tutkimuksessa ilmiön vaikutusta sosiaalisen verkon palveluihin (jotka ovat niin kutsutun ”sosiaalisen median” ytimessä).

Sekä poliittisessa päätöksenteossa että digitaalisessa muotoilussa hallitseva vastaus ei-käytön ilmiöön on pitkään ollut helpottaa pääsyä niille, jotka eivät vielä ole käyttäjiä, jotta heistä tulisi käyttäjiä. Perustuen oletukseen, että jokainen ihminen haluaisi käyttää digitaalista mediaa, politiikka tukee aloitteita joilla tarjotaan pääsyä internetiin ja parannetaan digitaalista lukutaitoa. Verkkopalvelujen tarjoajat toisaalta etsivät tehokkaita mekanismeja, joilla käyttäjät kutsuisivat heidän ystävänsäkin käyttäjiksi. Kummassakaan lähestymistavassa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta haluaisin kääntää huomion siihen, että kaikesta yrityksestä huolimatta ei-käyttö tulee aina olemaan osa sosiaalisen median realiteettia.

3. Keitä ovat nämä ei-käyttäjät ja miksi he ovat ei-käyttäjiä?

Ei-käyttäjien ymmärtämiseksi on tehty erilaisia tutkimuksia. Vielä noin 10 vuotta sitten ei-käyttöä tutkittiin pääasiassa siitä näkökulmasta miksi jotkut ryhmät olivat syrjäytyneet teknisestä kehityksestä. Vasta viime aikoina akateeminen diskurssi on laajentunut tutkimaan poissaoloa tekniikan käytöstä myös laajemmasta näkökulmasta. Esimerkiksi Sally Wyattin tutkimusryhmä esitteli mallin, joka jakaa ei-käyttäjät ihmisiin jotka eivät pääse käyttäjiksi ja ihmisiin jotka eivät halua käyttäjiksi. Sama tutkimus korostaa myös, että ei-käytön yhteydessä ei puhuta pelkästään ihmisistä, jotka eivät koskaan ole alkaneet käyttää tiettyä teknologiaa, vaan myös heistä jotka ovat lakanneet käyttämästä sitä – käyttämättä oleminen voi olla aktiivista vastarinnan tekoa tai passiivista välttämistä. Motiivit käyttämättä jättämiseen ovat moninaiset, esim. käyttäjä ei koe palvelua hyödylliseksi tai ei ole kiinnostunut siitä, kuten Christine Satchell ja Paul Dourish hiljattain julkaistussa tekstissä kirjoittavat.

Lisäksi on muistettava ettei ole pelkästään käyttäjiä ja ei-käyttäjiä, vaan myös käyttäjiä, jotka käyttävät palvelua vain satunnaisesti tai osittain (vrt. ihmisiä, jotka käyttävät ”sosiaalista mediaa”, mutta eivät ole Facebookissa) sekä niitä, jotka käyttävät sitä passiivisesti tai muuten eri tavalla kuin miten suunnittelija on ajatellut. Ajankohtainen tutkimus kannustaakin harkitsemaan käyttöä ja ei-käyttöä saman ilmiön jatkumona: ei-käyttö on ajateltava yhtenä (hieman erikoisena) käyttötapauksena.

4. Miten tämä tutkimus on tehty?

Kahden vuoden ajan olen kerännyt havaintoja poissaolijoiden vaikutuksesta siihen miten sosiaalisen median käyttäjät kokevat sen tarjoamien palveluiden arvon (observoinnit, haastattelut ja muiden lähteiden analyysi). Tarkoitus on ollut selvittää, mitkä ovat vaikutukset, jos sosiaalisen median palvelun arvolupaus on helpottaa käyttäjien vuorovaikutusta ystäviensä kanssa, mutta kaikki ystävät eivät olekaan palvelussa läsnä.

Autoetnografiset tutkimustiedot on analysoitu Grounded Theory -menetelmällä – deduktiivisella laadullisella menetelmällä jolla pyritään löytämään datan sisältämä teoria. On korostettava, että tämäntyyppinen teoria ei ole yleistettävä, vaan tavoitteena on tarjota malli, joka helpottaa syntyvää keskustelua. Siksi löytämäni teorian todellinen arvo on, että se auttaa ymmärtämään tutkittua ilmiötä ja mahdollistaa siihen liittyvän jatkotutkimuksen.

5. Miten teoria ”poissaolevasta vertaisesta” selittää ei-käytön vaikutusta sosiaaliseen mediaan?

Suurin osa yhteisöllisten verkkopalveluiden konsepteista perustuu vuorovaikutukseen palvelun sisällä (kuten tarinoiden tai aineiston jakamiseen tai viestien lähettämiseen muille käyttäjille palvelun sisällä jne.). Ratkaisua ”ei-käytön ongelmaan” etsitään houkuttelemalla ei-käyttäjiä käyttäjiksi. Näin kuitenkin unohdetaan, että ei-käyttö ei ole sairauden kaltainen ongelmatilanne, joka tulisi ”parantaa”, vaan reunaehto sille sosiaaliselle realiteetille, jonka osa sosiaalinen media on. Ja kuten edellä todettiin, jopa käyttäjät toimivat ajoittain ei-käyttäjien tavoin (osittainen tai osa-aikainen käyttö jne.).

Tutkimuksesta syntynyt teoria perustuu kahteen konseptiin, joiden avulla voidaan havainnollistaa ei-käytön vaikutusta sosiaalisessa verkossa:

• Sosiaalisen verkoston katkos selittää, että yksilön online-palvelussa oleva sosiaalinen verkosto ei edusta yksilön reaalimaailman sosiaalista ympäristöä. Tämä tarkoittaa, että internetissä seurustellaan vain isomman sosiaalisen ryhmän alaryhmän keskuudessa, mikä johtaa tilanteisiin joissa käyttäjien sosiaalisuuden edistämiselle tarkoitettu työkalu aiheuttaa syrjäytymistä suhteessa ihmisen tosielämän sosiaalisiin vertaisiin. Hyvä esimerkki on tapahtuman suunnittelu sosiaalisessa verkkopalvelussa, jossa käyttäjät voivat (esim. keskustelemalla, äänestämällä jne.) vaikuttaa päätöksentekoon paljon voimakkaammin kuin ei-käyttäjät, jotka saavat ainoastaan yhden sähköposti-ilmoituksen päivämäärästä ja kellonajasta.
• Sosiaalisuuden katkos kuvaa, kuinka teknologian käyttäjät kehittävät uudentyyppistä sosiaalisuutta. Teknologian välityksellä seurustellaan tavoilla, joita ei ennen ole ollut olemassa. Sen käyttäjät mukauttavat uusia tapoja myös jokapäiväiseen elämäänsä keskenään, oman ryhmänsä sisällä, minkä seurauksena ei-käyttäjät jäävät tiedonkulun ulkopuolelle tai heillä ei ole tiettyjä keinoja kommunikoida vertaistensa kanssa. Tämä vaikuttaa lopulta myös käyttäjiin. Esimerkkinä tästä ovat ”internet-meemit”, sosiaalisessa mediassa syntyvät vitsit, jotka kulkeutuvat myös offline-keskusteluihin, ja joihin ei-käyttäjillä ei ole mahdollisuutta osallistua.

6. Mikä on tämän työn ehdottama erilainen lähestymistapa yhteisöllisten verkkopalveluiden suunnitteluun?

Pitämällä ei-käyttäjiä ”ei-vielä-käyttäjinä” ja keskittymällä käyttöä edeltävän vuorovaikutuksen muotojen kehitykseen – sekä lisäksi ei-käyttäjien käyttäjiksi muuttamiseen – unohtuu välillä yksi käyttäjien ydintarpeista: sosiaalisen vuorovaikutuksen tarkoituksellisuus. On tarpeellista tutkia kehittyneempiä keinoja, joilla ei-käyttö voidaan sisällyttää sosiaalisen vuorovaikutuksen suunnitteluun muutenkin kuin lisäämällä lähetettäviä sähköposti-ilmoituksia tai kutsuja liittyä palveluun.

Tässä työssä ehdotan yhteisöllisten sovellusten suunnitteluprosessiin lähestymistapaa, joka perustuu käsitykseen näiden palvelujen arvosta käyttäjiensä silmissä heidän reaalielämän todellisuudessaan. Nykyinen arvokäsite tyytyy usein siihen, että palvelun tarjoama vuorovaikutus on jollain tavalla hyödyllinen palvelun käyttäjille. Sosiaalisten vuorovaikutuspalveluiden suunnittelijoina meidän on tunnistettava, että ihmiset eivät käytä sosiaalista mediaa ensisijaisesti vain käyttääkseen sitä, vaan koska haluavat tehdä siitä tarkoituksellisen osan sosiaalisen elämän työkalupakkiaan, vuorovaikutuksessa heidän reaalimaailmaan vertaistensa kanssa.

7. Mikä on tämän tutkimuksen käytännön merkitys?

Ihmiset käyttävät yhteisöllisiä verkkopalveluita osallistuakseen yhteisölliseen toimintaan. Tämä tapahtuu vuorovaikutuksen kautta, joka pyörii tarkoituksellisten aiheiden ympärillä. Ihmisillä on tiettyjä odotuksia palvelun sosiaalisesta kattavuudesta (kuinka monet osallistuvat tähän?), sen kommunikatiivisesta kapasiteetista (saavutanko mahdollisimman paljon vertaisiani?) ja sen hyödyllisyydestä (onko tarjotulla palvelulla realisoituvaa hyötyä?). Näiden haluttujen ominaisuuksien identifiointi ja sopivien ratkaisujen kehittäminen – ratkaisujen jotka antavat palvelulle tarkoitusta ei-käytön ilmiöstä huolimatta – ovat ratkaiseva askel vietäessä sosiaalisten vuorovaikutuspalveluiden suunnittelua seuraavalle tasolle.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa yhteisöllisten verkkopalveluiden suunnitteluun sallii suunnittelijan luoda onnistuneita ja hyödyllisiä ratkaisuja, joilla on potentiaalia ottaa todellinen rooli palveluiden käyttäjien sosiaalisessa todellisuudessa. Tämä edellyttää ettei palvelun mahdollistama vuorovaikutus rajoitu vain palvelun käyttäjiin, jotka tulevat kuitenkin aina muodostamaan vain osan yksilön reaalimaailman sosiaalisesta ympäristöstä. Tässä työssä ehdotettu lähestymistapa ei keskity pelkästään käyttäjiin ja siihen kuinka he voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, vaan ehdottaa ajattelumallia jossa digitaalinen palvelu on upotettu sekä käyttäjien että ei-käyttäjien sosiaaliseen todellisuuteen.